Muotoja jotka kestävät ajan patinan
"Niin kuin myrskyn pieksemät kivet saaristomeren rannalla, jokainen korumme on suurella voimalla omanlaisekseen työstetty. Vähän erilaiseksi kuin viereinen, samanmaalainen."
PlatinOron korut ja hopeaesineet ovat valmistetaan käsityönä levystä pakottamalla. Mallit ovat klassisen ajattomia, helppoja käyttää ja yhdistellä keskenään. Jokaisen tuotteen on hopea-, tai kultaseppä tunteella valmistanut. Tuotteemme eivät siis ole muottiin valettuja, vaan jokaisessa esineessä näkyy käden jälki.
PlatinOro on aina halunnut vaalia tuotteissaan selkeää skandinaavista ilmettä. Niinpä kelpuutamme muotoilijoiksemme vain alansa parhaita kykyjä, jotka pystyvät jatkamaan Piekäisen luomaa muotokieltä.
Valtaosan PlatinOron tuotannosta on suunnitellut Pekka Piekäinen. Piekäinen (1945-2004) edusti omintakeisella muotokielellään puhtaita ja selkeitä muotoja, joihin hän ammensi ideansa luonnosta sekä elämää ympäröivästä arkimaailmasta.
"Luonnon järkkymätön tarkoituksenmukaisuus on paras anti muotoilijalle. Jokainen muoto on perusteltu, sillä on tarkoituksensa"
Piekäinen ei jäljentänyt luontoa, vaan hän yritti ymmärtää sitä ja se ymmärrys siirtyi hänen töihinsä.
Piekäinen toimi Auran Kultaseppä Oy:n pääsuunnittelijana vuosina 1971-1989.
Valtion taideteollisuuspalkinnon Piekäinen sai vuonna 1979.
Oman yrityksensä PlatinOro Oy:n Piekäinen perusti vuonna 1991.
Valitessaan Pekka Piekäisen Vuoden Kultasepäksi 2002 Suomen Kultaseppien liitto korosti Piekäisen tunnettavuutta taiteilijana niin kotimaassa kuin kansainvälisestikin.
Uransa aikana Piekäinen on suunnitellut korukellokokoelmat mm. Omegalle ja Tissot'lle.
Piekäisen kädenjälki näkyy usean suomalaisen suuryrityksen yrityslahjoissa.
Pekka Piekäisen elämäntyö on jäänyt elämään ikuisesti!